Microsoft paikkasi yhteensä Wayne Gretzkyn jäädytetyn pelinumeron verran eli 99 haavoittuvuutta helmikuun päivitystiistaina. Viime kerralla lähes yhtä korkeita haavoittuvuusmääriä oli viimeksi 2019 elokuussa, jolloin Microsoft paikkasi niitä 93 kappaleen verran. Microsoft kertoi jo tammikuussa, että Internet Explorer sisältää nollapäivä-haavoittuvuuden, joka on yleisesti julkistettu (CVE-2020-0674). Kyseinen haavoittuvuus sai paikkauksensa nyt päivitystiistaina. Tässä on mainio esimerkki siitä, miksi ei missään tapauksessa kannata käyttää vanhentuneita sovelluksia. Pahiksilla oli lähes kuukauden päivät aikaa hyödyntää IE:n tietoturvaongelmia, ennen kuin Microsoft vaivautui paikkaamaan haavoittuvuuden.

Tämän paljon puhutun IE-haavoittuvuuden lisäksi kolme muuta (CVE-2020-0689, CVE-2020-0683, CVE-2020-0706) olivat yleisesti julkistettuja, mutta siltikään nämä eivät ole Microsoftin mukaan ”kovin todennäköisesti hyväksikäytettäviä” haavoittuvuuksia. Haavoittuvuudet tässä kuussa eivät onneksi CVSS-pisteytyksen osalta yllä kaikista kriittisimmälle (CVSS > 9,5) tasolle. Korkeimman pisteytyksen 8,8 sai haavoittuvuus CVE-2020-0738.

Tunnettujen ongelmien tilanne näyttää hyvältä tässä kuussa. Windows 10:n osalta viime kuukauteen verrattuna ongelmien lukumäärä on laskenut huomattavasti. Näyttäisi siltä, että tunnettujen ongelmien määrä on tasaisesti laskenut viimeisen vuoden alla.

Käyttöjärjestelmä Tunnetut ongelmat (ed. kk)
Windows 10, version 1909 ja 1903*and Windows Server, version 1903 0 (0)
Windows 10, version 1809 and Windows Server 2019 2 (3)
Windows 10, version 1803 1 (2)
Windows 10, version 1709 and Windows Server, version 1709 1 (2)
Windows 10, version 1703** 0 (0)
Windows 10, version 1607** and Windows Server 2016 2 (2)
Windows 8.1*** and Windows Server 2012 R2 1 (1)
Windows Server 2012 1 (1)
Windows 7*** and Windows Server 2008 R2 SP1 1 (0)

* 1909 jakaa edeltäjänsä 1903 saman käyttöjärjestelmän ytimen ja identtiset järjestelmätiedostot.
** Windows 10:n kyseisen koontiversion tuki on päättynyt kaikilla versioilla: Home, Pro ja Enterprise.
*** Windows version Mainstream-tukijakso on päättynyt. Extended-tukijaksot päättyvät: Windows 8.1 10.1.2023 ja Windows 7 14.1.2020

Mikäli organisaatiossanne on syystä tai toisesta käytössä Internet Explorer, se on syytä päivittää viipymättä. Vielä parempi on, jos tämä vanhentunut selain voitaisiin korvata jollain uudemmalla.

Muutoin tietoturvapäivitysten kanssa ei tässä kuussa vaadita poikkeuksellisia toimia. Jos joitakin päivityksiä halutaan priorisoida tietoturvan kannalta niin kannattaa aloittaa ylhäällä mainittujen haavoittuvuuksien paikkaamisesta. Niihin paikkaavat päivitykset löytyvät käyttöjärjestelmien tämän kuukauden laatu- ja turvallisuuspäivityksistä (ks. alta). Centero suosittelee testaamaan päivitykset kuitenkin huolella ennen tuotantoon siirtämistä. Tämän lisäksi tunnetut ongelmat kannatta käydä läpi ennen kuin päivityksiä jaellaan.

Microsoft ylläpitää listaa Windows-päivityksistä ja niiden tunnetuista ongelmista seuraavilla sivuilla. Lisätietoja Windows-versioiden elinkaarista löytyy alimmasta linkistä.

 

Lisää luettavaa aiheesta:

App-V ja UE-V kiinteänä osana Windows 10 Anniversary Updatea

Keväällä jo kerroimmekin Windows 10 Anniversary Updaten integroivan App-V– ja UE-V-clientin osaksi käyttöjärjestelmää. Nyt kun päivitys on jo ulkona, voidaan todeta näin todella tapahtuneen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Windows 10 1607 ja uudempiin ei enää tarvitse erikseen asentaa App-V- ja UE-V-clienttiä. Kyseiset ominaisuudet löytyvät Enterprise- ja Education-versioista. Vanhempiin käyttöjärjestelmiin tuotteet saa tietysti edelleen erillisinä […]

Office 2016 tulee – Mitä minun täytyy Office 365 -asiakkaana tietää?

Office 2016 on julkaistu! Mitä, milloin, miten?! Microsoft on hiljattain julkaissut uuden Office 2016 -version. Paneudumme tässä artikkelissa siihen, kuinka uusi Office otetaan käyttöön Office 365 -asiakkailla. Uusi versio ei vielä päivity automaattisesti, mutta se on kuitenkin Office 365 First Release -ohjelmassa olevien ladattavissa Office 365 –käyttäjäportaalista. Mikäli Office on määritelty saamaan päivitykset suoraan CDN:n kautta, […]